Hyvät kollegat, oletteko huomanneet enenevää kärsimättömyyttä asiakkaissa? Muutoinkin kuin heinäkuun helteillä. Asiakas siis esittää tiedonhakupyyntönsä ja jos virkailija ei vedä vastausta tiedonhakukoneelta esiin varjoaan nopeammin –kuten Lucky Luke revolveriaan- saattaa asiakas tuskastua. Varsinkin, jos tiedonhaku on tavallista kiperämpi ja vaatii pohjustusta ja vähän pidempää pohdiskelua. Tällaisen tilanteen jälkeen asiakaspalvelusta nauttivallekin jää nakertava riittämättömyyden tunne pyörimään pääkoppaan ja sielun syövereihin. Toisaalta toki sitten käy asiakkaita, jotka kaipaavat jututtamista ja käynti kirjastossa tai kirjastoautolla voi olla päivän ainut mahdollisuus kanssaihmisen kohtaamiseen.
Erään hyvin kiireisen päivän jälkeen luin lehdestä, kuinka Saksassa Halberstadtissa esitetään John Gagen teosta Organ2/ASLSP yhtäjaksoisesti 639 vuotta. Tätä maailman hitainta ja pisintä konserttia on jo soitettu vuodesta 2000 alkaen. Esitys alkoi aikanaan hiljaisuudella, kun ensimmäisenä merkintänä nuotistossa oli 17 kuukauden tauko. Sävel saattaa vaihtua vuoden välein, viimeksi nuottia vaihdettiin tämän vuoden heinäkuussa. Tekstin luettuani säälin kyllä kanttoriparkaa, eläkeikä on venytetty melkoisen kauaksi eikä työn vaihtelevuutta voi kovin kehua. No, kanttori on korvattu hiekkasäkillä ja vuorossa oleva soittaja käy sävelen vaihtuessa kiepsauttamassa säkin oikealle polkimelle. Teos kiinnostaa yleisöä, sillä Halberstadtin St Burchardin kirkkoon saapuu kuulijoita bussilasteittain ympäri maailmaa.
Jokin tässä konsertin kiireettömyydessä ja muuttumattomuudessa puhutteli minua syvästi.Se ottaa kantaa tämän päivän hektiseen elämyselintapaan. Nopeiden ja vaihtuvien elämysten sijasta se tarjoaa mahdollisuuden aitoon läsnäoloon.
Mitä tekemistä konsertilla on sitten kirjaston kanssa? Kirjastoilla on pitkät perinteet hiljaisuuden ja rauhoittumisen tyyssijana, mutta tehokkuusajattelu ja ripeä palvelu ovat vallanneet käytänteet. Tiedonhaku- ja viestintätekniikan kehittyessä on muuttunut myös mahdollisuudet nopeisiin palveluratkaisuihin. Virkailijalta vaaditaan lähes gasellin ketteryyttä sovittaa toimensa oikein kunkin asiakkaan kohdalla: täytyy tunnistaa haluaako tiskin ääressä asioiva henkilö liukuhihnapalvelua ja kiireettömyyttä. Toki pienellä paikkakunnalla tunnemme asiakkaamme, mutta yksilökin voi joskus yllättää. Toisaalta pienet henkilöstöresurssit eivät mahdollista täysin kiireetöntä asiakaspalvelua: tiskin taakse kertyvät lainaajajonot saavat kirjaston toiminnan sekaisin.
Fast vai slow service - kas siinä pulma, joka jää edelleen ratkaisematta. Heinäkuisen helteinen päivä ei muutenkaan ole hyvä aika tehdä linjanvetoja kun henkistä energiaa on tuskin elossa säilymiseen. Mutta kovin kaipasin teidän kanssasisarten ja -veljien kommentteja siitä, kuinka te näette tämän asian? Fast vai slow?
Päivi
