Nuori kirjaston kulmilla -hanke on Oulun eteläisen kirjastojen hanke, jota Haapaveden kirjasto hallinnoi.

Hanke toteutetaan ajalla 5.6- 31.10.2012

Hankkeen tavoitteena on kehittää kirjastolaisten kanssakäymistaitoja nuorten kanssa ja luoda syventävää yhteistyötä nuorisotoimen kanssa pysyväksi käytännöksi.

Pyrimme siihen, että hankkeen aikana kirjasto tulee tutuksi nuorisotoimessa ja nuorisotyö kirjastossa. Yhteistyö kirjaston ja nuorisotoimen kanssa olisi sujuvaa ja jatkuvaa jokaisessa alueen kunnassa. Yhteistyö tukee molempien tahojen perustoimintaa. Hankkeen tavoitteena on myös tavoittaa kirjastojen ei-käyttäjänuoria.

Toivottavasti löydämme toimintamuotoja, jotka hyödyntävät kirjastotointa että nuorisotointa myös hankkeen päätyttyä!


Hankkeessa häärää kaksi projektityöntekijää. Kirjastosta Marjo-Kaisa Kääriäinen ja nuorisotoimesta Laura Lehtola.
Me laadimme jokaiselle kuunnalle suunnitelman, miten kirjaston ja nuorisotoimen yhteistyötä toteutetaan juuri siinä kunnassa. Kokeilemme erilaisia palvelu- ja toimintamuotoja ja kokoamme hyvät käytänteet yhteen ja tuodaan kaikkien tietoon.

Tulemme järjestämään kesän/syksyn 2012 aikana jokaiseen kuntaan tapahtuman, jossa käytännössä toteutuu kirjaston ja nuorisotoimen yhteistyö.

Nähdään kirjaston kulmilla! smiley