Mitä tekee kirjastonhoitaja helteellä? Poistaa kirjoja ja sen vuoksi onkin helteessä!

Kirjastoihin siis vähitellen kertyy kirjoja vuosien myötä, toisiin enemmän vuodessa, toisiin vähemmän, mutta kertyy joka tapauksessa. Ja kun seinät rajoittavat kirjamäärän kasvua, on osa kirjoista aina välillä poistettava. Ja kesä on luontainen aika seulonnalle, koska silloin kirjoista on suurempi osa kotona kuin talvella eli ongelmasta tulee akuutti. On siihen tietysti syynä sekin, että talvella monet muut työt helposti vievät seulontaan tarvittavan ajan. Se ei nimittäin tapahdu hetkessä ja automaattisesti. Jokainen kirja päätetään erikseen, ei siis voi toimia sillä periaatteella, että "tänä vuonna poistamme ensimmäiset kaksi metriä H-kirjainta".

On helppoa tehdä poistopäätös kirjasta, joka on likainen eikä liiku. (Liikkumattomuus tarkoittaa siis lainaamattomuutta, ei sitä, että liikkuisi melkein jo omin voimin likaisuuden takia!) Ja vaikka kirja olisi kuinka suosittu, kun se alkaa olla niin likainen, että todella melkein liikkuu omin voimin eikä siihen voi koskea kuin puutarhahanskoilla, on sekin päätös helppoa tehdä. Ja likaisuuden takia kirjoja poistetaankin itse asiassa jatkuvasti. Mutta entä ne loistavat ja laadukkaat hyllyn täytteet? Kun hyllytila on rajallinen, eikä kirjoja voi kasata lattialla ja varastokin jo pursuaa, on käytävä käsiksi niihin. Siis siitä huolimatta, että poistokoriin siirtäminen aiheuttaakin kirjastonhoitajalle suurta kärsimystä. (Eli jos törmäät itkevään kirjastonhoitajaan, tiedät, että päivän työhön on kuulunut poistoseulontaa.) Varastopäätöksiäkin saa siis tehdä vain rajoitetusti. Ja silloin ollaankin jo perimmäisten kysymysten äärellä eli milloin kirja on niin arvokas, että se siirretään hyllystä varastoon, eikä poistet? On minua ohjeistettu joskus niinkin, että Keltaisen kirjaston kirjoja ei saa poistaa! Jaa, se olisikin helppo periaate ja varastokin näyttäisi oikein valoisalta keltaisine kirjoineen. Vaan eipä taida kansien väri sopia kokoelmanhoidon periaatteeksi. Se, miten harvinaisesta kirjasto on kyse, ratkaisee tilanteen usein. Jos hyllyyn ja naapurikirjastoon jää vielä toiset kappaleet, on ratkaisu helppo. Vaan kun kirja on hyvä, sitä on kimpassa vain pari ja niin hyväkuntoinenkin... Ja silloin käy helposti niin, että hellämielinen kirjastonhoitaja puhaltaa kirjasta pölyt ja silitellen palauttaa sen hyllyyn ja toivoo, että joku tuonkin aarteen löytäisi...

Onneksi meillä on kaukolainaus ja kimpat. Esimerkiksi meillä Haapavedellä on ihana tilanne, kun voimme yhdessä muiden Kiri-kirjastojen kanssa käytännössä kelluttaa kokoelmia. Eli kaikkea ei tarvitse kaikkien hankkia, eikä kaikkea tarvitse kaikkien säilyttää maailman loppuun saakka. Kun nyt muistaisin pitää tuon periaatteen mielessä, ehkä tämä sisäinen helle jo hellittäisikin ja voisin nauttia tuosta ulkona vallitsevasta helteestä täysin sydämin.

Sari