Lukeminen avaa ovia vieraisiin kulttuureihin ja maailmoihin, mutta siitä huolimatta se mielletään usein yksinäiseksi harrastukseksi. Toisaalta juuri se, että kirjallisuus antaa mahdollisuuden samaistua eri tilanteissa, paikoissa ja aikoina toimiviin henkilöihin luo yhteisöllisyyden tuntoa ja herättää halun keskustella teoksen sisällöstä tai sen synnyttämistä tunteista ja ajatuksista. Tästä yhteisöllisyydestä kertovat niin lukuisat kirjallisuus- ja lukupiirit kuin netin kirjallisuusblogit, joista suosituin oli varmaankin Kirsi Pihan yli neljä vuotta toiminut mutta nyt jo valitettavasti lopettanut Lukupiiri-blogi, jossa kommentoijia riitti. Blogeista saa usein hyviä lukuvinkkejä ja uusia näkökulmia luettuihin teoksiin.
Luku- tai kirjallisuuspiirejä on varmaan yhtä monenlaisia kuin on piirejäkin. Ylivieskan kaupunginkirjastossa pyörii tällä hetkellä kaksi kirjallisuuspiiriä, joista toinen aloitti 2008 ja toinen 2010 syksyllä. Kirjallisuuspiirit järjestetään Ylivieskan kansalaisopiston kanssa yhteistyössä, niin että piiri on esillä opiston kurssitarjonnassa ja ilmoittautuminen tapahtuu opistolle (ks. tämän vuoden ohjelma).
Lukemiemme teosten listaa voi kuvailla vähintäänkin kirjavaksi, sillä olemme lukeneet kaikkea mahdollista klassikoista nykykirjailijoihin. Tässä jotain poimintoja: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen, Gustave Flaubert’n Rouva Bovary, Chimamanda Ngozi Adichien Puolikas keltaista aurinkoa ja Marilynne Robinsonin Gilead (joka muuten on yksi Barack Obaman suosikkikirjoista). Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max jakoi kirjallisuuspiiriläisten mielipiteet yllättävällä tavalla, leikkimielisesti pyytämäni arvosana kirjalle vaihteli välillä 6,5–9,5. Maarit Verrosen lähitulevaisuuteen sijoittuva Karsintavaihe oli aiheuttanut alkuun ihmetystä, mutta jäi kummittelemaan mieleen pitkäksi aikaa, ja olimme samaa mieltä siitä, että kirjailija oli onnistuneesti kärjistänyt yhteiskunnassamme vaikuttavia ilmiöitä. Kirjassa on oltava särmää, jotta se synnyttää keskustelua. Sekään ei haittaa, että kirjasta ei ole pidetty tai se on ärsyttänyt, pikemminkin päinvastoin. Suuria ristiriitoja ei ole kuitenkaan syntynyt siihen tyyliin kuin Joanne Kaufman kertoo hauskassa artikkelissaan ”Fought Over Any Good Books Lately?”.
Kirjallisuuspiiri antaa mahdollisuuden tutustua myös sellaisiin teoksiin, joihin ei muuten tulisi tarttuneeksi. Tällaisia ovat monet klassikot tai vaikeaksi mielletyt kirjat. Yksi erikoisimpia, hauskimpia ja raivostuttavimpia teoksia on Laurence Sternen 1700-luvulla kirjoittama Tristram Shandy: elämä ja mielipiteet, jonka luimme palapelimenetelmällä eli jokaisella osallistujalla oli yksi luku luettavana (ks. kuvia vanhasta painoksesta). Sterne käyttää tekniikoita, jotka sittemmin postmodernistit ovat ottaneet käyttöönsä: typografisilla piirteillä leikittelyä, kirjoitusprosessin ja kerronnan korostamista ja lukijan puhuttelemista. Viimeksi mainittu keino on ollut käytössä vuosisatoja, mutta Sternen kertoja pyytää lukijaa tekemään konkreettisia asioita: hän käskee huolimatonta lukijaa palaamaan takaisin ja lukemaan uudestaan edelliset sivut tai täyttämään hänen tyhjäksi jättämänsä kohdan tekstissä. Nykykirjailijoista muun muassa Lars Sund on käyttänyt tätä keinoa historiallisissa romaaneissaan: kertoja pyytää lukijaa milloin kiipeämään puhelinpylvääseen, milloin seisomaan päällään. Teksti voi siis aktivoida lukijan monella tavalla… Sundin teossarja oli muuten yksi lukupiirin suosikeista: luettavana oli vain Colorado Avenue, mutta suurin osa luki myös jatko-osat Puodinpitäjän pojan ja Erikin kirjan.
Lukupiirin voi perustaa kuka tahansa ja kokoontua voi missä tahansa. Hyviä vinkkejä saa muun muassa Lukupiirikirjasta (2010) ja Ann-Marie Cyrin ja Kellie M. Gillespien teoksesta Something to talk about. Creative booktalking for adults (2006). Lukupiirin lumo: kirjallisuudenopetuksen oppituokioita (2008) antaa vinkkejä yhteisöllisistä mentelmistä, joiden avulla innostaa lapset ja nuoret lukemaan.
Marita Hietasaari
