Olen Maarit Uusioja Haapavedeltä ja opiskelen Haapaveden opistolla Tieto- ja kirjastopalvelujen koulutusohjelmassa. Kuten Elise tuossa aiemmin jo kertoikin Tikiläisillä on työharjoittelu meneillään, joten Tikiläisiin on voinut törmätä kirjastoissa. Nyt työharjoittelu alkaa olla jo loppusuoralla sillä harjoitteluaika on 20.9 - 22.10.2010. Itse olen harjoittelemassa Haapajärven kirjastossa ja aika harjoittelussa on mennyt nopeaa.

Työharjoittelut kirjastoissa jatkuvat sitten ensi keväänä uusissa kirjastoissa. Sitten Tikiläisiä onkin liikkeellä paljon kun molemmilla ykkös-  ja kakkosluokilla on harjoittelut. Täytyy sanoa, että on rikkaus kun olemme useammissa kirjastoissa harjoittelemassa. Siinä näkee vähän erilaisia käytäntöjä.

Haapajärvellä on kirjastossa ollut nyt ihan mukavasti tapahtumia. Täällä on meneillään kirjalliisuusiltoja. Ensimmäisessä kirjallisuusillassa osallistujat innostuivatkin osallistumaan keskusteluun mukavasti. Joten odotamme jatkossakin yhtä aktiivisia kirjallisuusiltoja. Haapajärvellä on vieraillut myös kirjailijavieraita esimerkiksi Anneli Lehtikangas, Kari Levola ja Varpu Vilkuna ja vierailut jatkuvat yhä edelleen.

HYVÄÄ SYKSYN JATKOA TOIVOTELLEN

Maarit U