Muutama sananen minultakin eli olen Raili, toinen Nivalan kirjaston harjoittelijoista Haapaveden Opistolta.

Minua pyydettiin kirjoittamaan tähän minua lähellä olevasta aiheesta, nimittäin kirjastoautosta. Minun haaveenani kun on joskus valmistua kirjastoautokuskiksi.

Tämä onkin nyt jo toinen harjoittelu pyörien päällä, vaikka tietysti harjoitteluihini sisältyy muutakin, mutta nyt vain siis mietteitä autosta.

Miksi juuri kirjastoautoon, mikä siinä niin minua viehättää?

Pidän kyllä ns. pääkirjastotyöskentelystä, mutta jotenkin sitä on aina haaveena ollut päästä auton rattiin. Ehkä suurin syy on tielleni osuneet erittäin ihanat kirjastoautokuljettajat, joiden kanssa on voinut vaihtaa sanasen ja kirjat lapsuudesta lähtien.

Jo lapsena pihaamme pysähtynyt kirjastoauto oli viikon kohokohta. Sieltä sitten saaliiksi tulikin yleensä iso kassillinen kirjoja, joita luin taskulampunvalossa peiton alla yökaudet. Sama malli onkin jatkunut omien lapsieni kanssa, mutta toivottavasti niin, ettei taskulamppuja ole tarvittu.

Juuri nuo mieleenpainuvat kuljettajat asettavatkin sitten suuren paineen niskoilleni. Onko minusta samaan kuin noista lapsuuden ja aikuisuuden loistavista kuskeista, jotka ovat saaneet lukutoukan puremaan minua ja monia muita lapsia? Etenkin kun juuri nuo lapsuuden kokemukset edesauttavat aikuisuuden lukemisen jatkumiseen.

Olisiko lapsuuden muistot ainoa syy kirjastoautokuljettajaksi haaveilulle?  Lähes yhtä suuri syy on se, että kirjastoautotyö on itsenäistä ja vastuullista, mutta niin asiakasläheistä ja palkitsevaa. Lainaajakontaktit ovat paljon yksilöllisempiä ja lainaajakunnasta voi saada melkein perheen.  Joillekin lainaajille kirjastoautokäynti voi olla jopa viikon ainoa kontakti toiseen ihmiseen. Silloin vaaditaan kuljettajalta paljon: huomata juuri se ihminen ja vaihtaa ajatuksia kirjoista tai vaikka vain päivien kulumisesta. Kiire ei saa näkyä.

Mikä se onkaan sen mukavampaa, kun lainaaja kirjan autoon palauttaessaan sanoo, että etsisitkö seuraavankin kirjan, kun edellinen oli niin hyvä tai kun kaupassa käydessä asiakkaat tervehtivät sinua kuin parempaakin tuttua. Tämä aiheuttaakin suuret paineet oppia tuntemaan lainaajakuntansa, että voi palvella heitä heidän arvoisella tavalla ja aineistolla, niin lapsia, nuoria, aikuisia kuin vanhuksia.

Saappaat ovat suuret, mutta toivottavasti joskus kasvan niihin.

Terveisiä ratin takaa!