Tunnustaudun niihin herätelainaajiin, jotka hamstraavat kotiin kirjoja epämääräisillä perusteilla. Kauniin kansivärin tai kuvan takia, tekijän tai kirjan mielenkiintoisen nimen perusteella. Joten kotiin tuppaa kasautumaan opuksia pöytien pinnat täyteen. Joskus kasasta löytyy elämänhallintakirjoja, joita jaksan lukea sivulle 15 asti – yhtä taisin lukea peräti sivulle 29-  ennen kuin heitän ne takaisin kasaan ahdistuneena ja takaraivoa kivistäen.

 

Parisen viikkoa sitten kasastani pilkisti esiin teos Elämä järjestykseen ilman rahtuakaan itsekuria. Kohtaloa tai ei, kirja näytti kiinnostavalta ja flow:n vallassa heittäydyin tekstin vietäväksi niin, että myöhästyin töistä. Teos kertoi ihmisistä, jotka lykkäävät tärkeiden töiden aloittamista. Toiminnolle on ihan oikea nimitys prokrastinaatio (2) eli vitkuttelu. Tärkeimmän työn aloittamista vitkuttaessaan ihminen keksii lukemattomia mukavampia tehtäviä, jotka saa tehtyä valmiiksi kelpo ajassa. Tämä ei aina ole pelkästään ikävä asia: kirjan mukaan luovuuden lähde piilee laiskuudessa -  historian mullistavimmat oivallukset ovat syntyneet varsinaisia töitä vältellessä. Ja ihminen on jopa onnellisempi, kun hän tekee vähemmän epämieluisia asioita.

 

Olipa huojentavaa löytää teos.  Lukeudun näet vitkuttelijoiden eli ”lobojen”(3) heimoon ja olen usein tuntenut suurta syyllisyyttä luonteenpiirteeni johdosta. Nytkin sain tämän tekstin kirjoitettua melkoisen lyhyessä ajassa, koska edessäni odottaa lukemistaan kirjaston kustannuspaikkavertailu. Teen sen ehkä seuraavaksi tai sitten keksin ensin vielä jotain muuta hauskempaa…

 

Vaikka kirja antoikin miettimisen aihetta, en ota sitäkään elämännuorakseni. Teos on viihdyttävästi kirjoitettu, mutta vakavasti sitä tuskin kannattaa ottaa. En ehkä suosittelisi sitä esim. ylioppilaskirjoituksiin valmistuvalle abille.

 

Ryhdikkäämpää elämää odottaessani kilvoittelen kasautuvien kirjapinojen ja työpapereiden varjossa. Kepeämpää kevättä kaikille!

 

Päivi H.

 

Kathrin Passing & Sascha Lobo:

Elämä järjestykseen ilman rahtuakaan itsekuria

 

Viitteet:

  1. Kirjavinkaus: ei-niin-vakavasti-otettava kirjavinkkaus
  2. Prokrastinaatio: Viivyttely tarkoittaa sellaisen asian lykkäystä tai tekemättä jättämistä, joka vaatii välitöntä toimintaa, usein keskittymällä johonkin muuhun ajanvietteeseen (Wikipedia)
  3. Lobo: lifestyle of bad organisation