Nyt on pää pullollaan kirjastoaatetta ja -intoa! Pääsin osallistumaan Suomen Kirjastoseuran 100-vuotisjuhliin viime perjantaina! Ei ollut suunnatonta osallistumisryntäystä täältä meidän laidalta, vain Ylivieskan Arja ja minä. Ja juhlat olisivat olleet sen arvoiset, että olisi kannattanut osallistua! Totesimme Arjan kanssa Tampereen raatihuoneella, että kannatti osallistua, tuskin me 200 -vuotisjuhlissa olemme. (No, jos yllättäen osallistumme niihinkin, niin silloin saavat kyllä nuoret kuulla, kuinka kirjastojen asiat olivat silloin meidän nuoruudessa vuonna 2010.)

Mutta juhliin siis. Mikä on tärkeintä tällaisissa juhlissa ja yleensä kirjastolaisten tapaamisissa? Tietysti se voimaantuminen, joka johtuu kirjastoaatteen palosta hehkuvien kollegoiden tapaamisesta! Tämä liekki lämmittää pitkälle talveen! Ja sellaista tapaamista, josta ei jäisi mukaan myös jotakin arjen uutta vinkkiä, en ole vielä tavannut (eläköön kahvipöytäkeskustelut!) Nyt sitten mietitäänkin "maistiaiskirjoja" (uutuuksia, joita saa lukea vain kirjastossa) ja tilojen viihtyisyyttä.

Juhlavuosikokouksessa jaettiin vuosittainen Kirjastolehden jyvä-palkinto, jonka vuoden 2009 parhaasta artikkelista sai Olli Mäkinen (tämän valinnan olimme me, Pirkko Lindberg Oulun maakuntakirjastosta, Pia Kaitasuo sanomalehti Kalevasta ja minä saaneet tehtäväksemme jo keväällä). Mäkisen artikkeli "Eriarvoisuutta tuutin täydeltä" käsitteli ikääntyvän väestön kirjastopalveluita. Lisäksi annettiin Hilkka M. Kauppi -palkinto Marjatta Lahdelle pitkäaikaisesta työstä kehitysyhteistyötehtävissä.  Vaikka Marjatta Lahti onkin jo kirjastonjohtaja emerita, hänen työnsä kirjastojen kehitysyhteistyötehtävissä jatkuu onneksi edelleen. Mikko Mäkelä -palkinto sen sijaan jaettiin vasta juhlaseminaarin päätteeksi liikuttuneissa tunnelmissa 35 -vuotista Kirjastolehti -uraansa päättävälle Seppo Verholle.

                                                                                                                                                                

Jännittävän vaalin seurauksena saimme Kirjastoseuran hallituksen varajäseneksi vuodeksi 2011 Terhi Mustakankaan Raahesta. Eli ajatelkaa! Ensi vuoden ajan teillä on kaksi pohjois-pohjalaista kanavaa Kirjastoseuran hallitukseen! Eli viestiä Terhille tai minulle, kun haluatte asioita Kirjastoseuran hallituksen korviin!

Ja kokouksen jälkeen oli siis juhlaseminaari mainioine ohjelmineen. Kuulimme Ari Haasion katsauksen kirjastoseuran 100 -vuotiseen historiaan, neljän toiminnanjohtajan muistelmia kausiensa kohokohdista (Maija Berndtson, Maija-Liisä Mäkelä, Tuula Haavisto ja Sinikka Sipilä), IFLA:n puheenjohtajan Ellen Tisen ja Tampereen kaupungin apulaispormestari Perttu Pesän tervehdykset, Tampereen yliopiston rehtorin Kaijan Hollin hurmaavan puheen lukemisen tärkeydestä ja tietysti seuran omaa puheenjohtajaa Jukka Relanderia. Mielelläni jättäisin kuitenkin mainitsematta viimeisen puhujan eli Tampereen yliopiston informaatio- ja hypermedian professorin Eero Sormusen puheen kokonaan. Ehkä yhden oppilaitoksen oppiaineen sisältöjen esittely ei ole sitä, mitä halutaan kuulla, kun puhutaan tulevaisuuden visioista alan koulutuksessa??? Mutta mikä oli seminaarin kohokohta? Pakko tunnustaa, että ehdottomasti tämä:

Kuvassa Kirjastoseuran perustajat pohtivat kirjaston tärkeyttä siltäkin kantilta, että kansalaiset pitäisi saada lopettamaan kaikenlainen hulttioelämä! (Huom! Kuppien oikealla olevien nukkien kuppien kallistelu! Ja anteeksi pimeä kuva). Asialla oli kirjastoneuvos Tuula Martikaisen johtama loistava nukketeatteri.

Juhlat eivät päättyneet juhlaseminaariin, vaan Tamperen pääkirjaston Metson luentosalista siirryimme kaupungin vastaanotolle raatihuoneelle. Tampereen raatihuonehan on yksi kauneimmista rakennuksista tässä maassa. (Kyllä, täysin subjektiivinen mielipide, mutta en varmaankaan ole ainoa, joka on sitä mieltä). Tässä kuunnellaan apulaispormestari Perttu Pesän puhetta raatihuoneen historiasta:

 

Raatihuoneelta siirryttiin vielä illalliselle teatteriravintola Tillikkaan, jossa kuuntelimme mainiota Werner Bros -yhtyettä:

 

ja kuunneltiin Ellen Namhilan liikuttavaa kertomusta menneisyydestään Suomen Kirjastoseuran stipendiaattina. Voi vain ihailla sitä noin 17-vuotiasta tyttöstä, joka tuli lipposissa, shortseissa ja t-paidassa suoraan Angolan pakolaisleiriltä Tamperelaiseen lumihankeen! Onneksi vastassa olivat ihanat Kirjastoseuran rouvat (oikealla):

Ja mitähän muuta tärkeää? No ainakin tämä:

 

iloisin 100-vuotisterveisin

Sari