Pyyntö elämäni ensimmäisestä blogitekstistä... Tyhjän ruudun kammo valtaa mieltä. Mistähän sitä kirjoittaisi? No jos Kalajoesta, kirjastoista, kirjoista ja vähän blogikirjoittamisestakin. Näistä aineksista pitäisi syntyä keitos, josta löytyy pientä purtavaa niin kirjastoväelle kuin muillekin blogia lukeville.

Jos on perinteinen kirjastolaitos yleisestikin murroksessa, niin kalajokisilla kirjastolaisilla ja asiakkailla on muuttunut hiljattain muutakin. Himangan kirjasto siirtyi vuoden 2010 alussa kuntaliitoksen myötä osaksi Kalajoen kaupunginkirjastoa, ja vuosi sitten syksyllä kirjasto sai  myös kaksi uutta kirjastonhoitajaa, Aino-Marjan ohjastamaan Himangan kirjastoa ja allekirjoittaneen puolestaan muun muassa kokoelmatyötä ja lasten ja nuorten kirjastotyötä pääkirjastoon tekemään. Vuosi on nyt vierähtänyt Kalajoella; työrupeamani alkoi Kalajoen Ilona-seminaarilla ja uusi vuodenkierto alkoi puolestaan Haapajärven Ilonasta. Kiitokset vaan haapajärvisille mukavasta päivästä!

Aika monessa tuntemassani kirjastossa ovat säästötoimet menossa, ja tämä on näkynyt jo kirjaston arjessa muun muassa aukiolotuntien vähenemisenä. Silti olen ilokseni saanut huomata, että kirjastot tästä huolimatta jatkavat uutterasti kehittämistyötä ja että myös Kalajoella ja Oulun eteläisen alueella on menossa projekteja, kehittämishankkeita tms. kirjastopalvelujen parantamiseksi. Kalajoen kirjastossakin viime vuosien kehittämis- ja ideointityö näkyy konkreettisesti käytännön kirjastotyössä monella tapaa, esimerkiksi seniori-ikäisille suunnattuna Kirja ystävälle kirjastosta -palveluna ja Maahanmuuttajat Tiekön asiakkaina -hankkeen tuloksena syntyneinä erikielisinä kirjastoesitteinä, joista olen jo minäkin ehtinyt ainakin unkarin- ja bulgariankielisiä työssäni hyödyntämään.

Melko nuorena työntekijänä ja etenkin nyt uuden työn hiljattain vastaanottaneena ja tätä ennen työhaastatteluissa käyneenä sitä on joutunut miettimään usein myös sitä, minkälaista työntekijää kirjastot tarvitsevat tulevaisuudessa - tai että kaivataanko tiedon ja elämystenkin digitalisoituessa meitä kirjastotyöntekijöitä ja fyysisiä kirjastotiloja ylipäänsä enää, ainakaan läheskään samassa määrin kuin nyt. Näihin kysymyksiin löytyy kiinnostavia pohdintoja muun muassa Näkemyksiä tulevaisuuden kirjastomaisemista -julkaisusta, jossa eri kirjastoammattilaiset ottavat kantaa siihen, minkälainen voisi olla kirjastomaisema vuonna 2035.  Tässä muuten yksi kiinnostava lukuvinkki kirjastolaisille, jos ette ole vielä tutustuneet!

Helsingin kaupunginkirjaston johtajan Maija Berndtsonin sanoin tulevaisuudessa työntekijöiden rekrytoinneissa painottuvat kommunikaatiokyky, palveluhalukkuus, yleissivistyksen taso sekä kirjastoaatteen sisäistäminen. Eduskunnan ja Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen kirjastoissa johtotehtävissä vaikuttanut Kimmo Tuominen puolestaan mieltää kirjoituksessaan tulevaisuuden fyysiset kirjastot tiloina, joita tarvitaan mahdollistamaan paitsi kohtaaminen ja elämyksellisyys myös nykyisenkaltainen hiljentyminen ja keskittyminen. Ei kuulostaa sittenkään kovin lohduttomalta, eihän?

Vaikka työtehtävät kirjastossakin tulevaisuudessa osin varmasti muuttuvat, ainakin yksi tehtävä todennäköisesti pysyy ja vahvistuukin, nimittäin luku-, katselu- tai kuunteluvinkkien antaminen. Päätinpä siis minäkin antaa panokseni tässä, kahden sarjakuvan ja kahden runoteoksen muodossa.

Lähiaikoina lukemistani sarjakuvista tutustumisen arvoisia ovat ehdottomasti Kati Närhin Saniaislehdon salaisuudet ja espanjalaisen Paco Rocan Ryppyjä. Närhin teos on sekä nuorille että aikuisille sopiva humoristinen ja arvoituksellinen tarina mummonsa kanssa asuvasta orpotyttö Agnesista, joka tutkii teoksen sivuilla asuinkaupunkinsa mysteerejä ja samalla myös etsii selitystä vanhempiensa selvittämättömälle kuolemalle.  Rocan Ryppyjä taas on koskettava ja tragikoominenkin kuvaus vanhainkodin arjesta ja sen persoonallisista asukkaista. Kummassakin sarjakuvassa on mieleenpainuva kuvitus, kiinnostavia henkilöhahmoja ja teemoja sekä mukaansatempaavia juonenkäänteitä - näillä elementeillä vähän sarjakuvia lukenutkin koukuttui melko helposti.

Runojen puolelta haluan vinkata Pekka Tuomikosken toimittaman Suomalaiset klassikkorunoilijat ja heidän koskettavimmat runonsa -kokoelman sekä Nils-Aslak Valkeapään Kevään yöt niin valoisat -kokoelman. Ensimmäinen teos on sekoitus kiinnostavia tarinoita runoilijoista ja joukosta tunnettuja sekä vähän tuntemattomampia runoja, ja kokonaisuuden kruunaa kirjan tunnelmaan sointuva luontoaiheinen kuvitus. Nils-Aslak Valkeapään Kevään yöt niin valoisat sopii erityisesti saamelaiskulttuurista ja pohjoisesta ja saamelaisesta luonnosta ja sielunmaisemasta kiinnostuneille, mutta suosittelen lämpimästi kyllä muillekin.

Voisi oikeastaan sanoa, että minä ja sarjakuva ja runous olemme löytäneet toisemme uudelleen vuosien tauon jälkeen, ja siksi halusin myös tässä nostaa sarjakuvia ja runoja esille. Syksy on aikaa, jolloin moni aloittaa jotain uutta, ja minä päätin vuosi sitten syksyllä muokkailla omia lukutottumuksiani uusiksi: vuoden kuluessa innostus on kyllä vähän hiipunut, mutta jotain pientä silti jäi tästä elämään. Runoudessa ja sarjakuvassa on muuten sekin hyvä puoli, että ovat ainakin näennäisesti nopeasti luettavia kirjallisuudenlajeja - kiva ominaisuus tässä nykymaailman kiireessä ja hyörinässä. Joka tapauksessa virkistävää lukea välillä muutakin kuin mitä perinteisesti on tottunut lukemaan. Kannattaa kokeilla! Ehkäpä tästä voisi tehdä jokasyksyisen perinteen. Kenties tänä syksynä sitten scifin tai kauhun kimppuun…

Nyt on sitten elämäni ensimmäinen blogiteksti kasassa. Ihan mukavaahan tätä oli lopulta kirjoitella -  jospa rohkaisisi myös muita uusia bloginkirjoitussorvin ääreen. Toivotaan kovasti! 

Kaikille inspiroivaa ja tunnelmallista kirja- ja kirjastosyksyä toivottaen,

Anne Kalajoen kaupunginkirjastosta